Näin järjestät kivat kirjanjulkkarit

Missä järjestää kirjanjulkkarit? Onhan tyylikkäissä yökerhoissa puolensa kuten tunnelmallisissa majataloissakin. Ja koronavuonna 2020 julkkarit ovat siirtyneet verkkoon.

Mutta kun se on mahdollista, on kirjasto yliveto laitos kaikkinensa. Me järjestimme siellä kirjanjulkkarit.

 

AK Kustannukselta ilmestyi syksyllä samaan aikaan kaksi teosta. Kirjanjulkkarit molemmille teoksille järjestyivätkin mukavasti kirjastossa.

Esittelyssä olivat Runokokoelma Ainokaiselle, armaalleni – kirjoittamatta jäänyt vauvakirja sekä tarinallinen muistelmateos Sata vuotta satumaata – poromiehen palkisilla. 

Runokokoelman äiti Anne Laukkanen soitti eräänä päivänä ja ehdotti että pitäisimme kirjojen esittelyiltamat kirjastossa.

Hän tunsi rovaniemeläisen kirjastonhoitajan ja he olivat alustavasti puhuneet, että Annen kirjoittama runokirja olisi kiinnostava tapaus esiteltäväksi.

 

Kirjastot järjestävät erityyppisten kirjojen esittelyiltoja, jotkut hyvin aktiivisestikin.

Kannattaa kysyä lähikirjastostasi, sopisiko kirjasi jonkin tilaisuuden teemaan.

 

Päivikki Palosaaren muistelmateos Kioskinpitäjä ja keisarinna julkaistiin 2016

Kioskinpitäjä ja keisarinna

Anne Lukkarilan tuotannosta hypisteltävänä oli myös vuosi sitten ilmestynyt Päivikki Palosaaren yrittäjämuistelmat Kioskinpitäjä ja keisarinna

 

Niinpä sitten vain palaveria sopimaan. Kirjastolle sopi tilaisuus marraskuun alkuun, joten palaveerasimme kirjastonhoitajan kanssa hyvissä ajoin jo syyskuun lopussa.

 

Miten kustannukset jaetaan kirjanjulkkareissa – entä se markkinointi

 

Sovimme palaverissa, että kirjasto hoitaa kahvitarjoilun. Runokirjailijatar halusi tarjolle ehdottomasti vaahtokarkkeja, se sovittiin hänelle hankinnaksi. AK Kustannus lupasi vaahtokarkkien kaveriksi kuohujuomaa.

Jos olet omakustantaja, jonka viimeiset roposet menivät painotalolle, jotta sait kirjalaatikkosi  kannettua sieltä ulos, unohda kuoharit ja vaahtokarkit! Kirjastolta voi hyvinkin järjestyä kahvitarjoilu ihan verovaroin.

 

Tilaisuudessa tarjottiin kuohuvaa ja vaahtokarkkeja

Kirjanjulkkarit ja tarjottavat

Kuohuvaa kirjastojulkkareissa – kotimainen alkoholiton mustaherukkakuohuviini sopi teemaan

 

Tilaisuutta markkinoitiin paikallislehden Menemisiä- palstalla, AK Kustannuksen Facebook- sivulla, AK Kustannuksen Twitter-tilillä sekä kirjoittajien omia muita kanavia hyödyntäen.

Voit kutsua myös lehdistöä paikalle – kutsut kannattaa toimittaa kulttuuritoimituksiin  viimeistään kyseisen viikon maanantai-aamuna.

 

Satsaa ennakkomarkkinointiin! Markkinointi kannattaa suunnitella yhdessä hyvin.

Käyttöön kannattaa ottaa kaikki kanavat kirjaston kanavien lisäksi.

Rummuta tilaisuutta Facebookissa tai kirjoita siitä vaikka blogiartikkeli ennakkoon.

 

 

Rakenna ohjelma niin että vieraat viihtyvät

 

Ohjelman suunnittelimme samaisessa syyskuun palaverissa yhdessä.

Kannattaa varata aikaa riittävästi kirjojen esittelylle, noin 30-45 minuuttia per kirja. Esittelyssä kirjailija kertoo teoksen synnystä ja lukee otteita kirjasta.

Kaikki sisäpiirin tieto on tervetullutta maustetta! Ei kannata myöskään säästellä huumorissa jos teoksen luonne antaa myöden.

Tilaisuuden kokonaiskesto voi hyvin olla pari tuntia. Eikä kukaan jaksa kuivin suin kahta tuntia, joten muistakaa kahvi/tee/mehutarjoilu!

Ja jos haluat nostaa tunnelmaa edullisella keinolla, alkoholiton kuohuviini ei käy liikaa kukkaron päälle. Yhdestä pullosta riittää helposti kahdeksalle henkilölle.

 

Jos esittelyssä on useampi teos, tilaisuuden jouhevuutta lisää, jos vaikkapa kirjastonhoitaja pitää langat käsissään ja juontaa tapahtuman.

Hän voi esitellä aina kunkin kirjailijan vuorollaan ja sanoa muutaman sanan alustukseksi.

 

Kun ohjelma laaditaan etukäteen, on tilaisuutta myös helpompi markkinoida.

Tässä  esimerkki ohjelmasta, kesto noin 1,5 tuntia:

 

OHJELMA

Tilaisuuden avaus / kirjastonhoitaja Olga Haataja

AK Kustannus – paikkakunnan pienjulkaisija teosten taustalla / kustantaja, tietokirjailija Anne Lukkarila

Näin syntyi Ainokaiselle, armaalleni: taustaa ja otteita kokoelmasta / Anne Laukkanen

Sata vuotta satumaata: kirjan synnystä / Anne Lukkarila ja 
tarinoita / Hans Niittyvuopio

AK Kustannuksen e-tuotanto ja tulevat konseptit: sinustako e-julkaisija?

Vapaata keskustelua, kysymyksiä tekijöille

 

Nämä julkkarit menivät mukavasti. Tilat olivat juuri sopivat kahden-kolmenkymmenen hengen yleisölle ja aikataulussa pysyttiin mukavasti.

Muutama kirjakin meni kaupaksi, vaikkei kirjastojulkkareissa mihinkään myyntiennätyksiin välttämättä pääsekään.

Mutta ne jotka oman kirjansa hankkivat, olivat onnellisia saadessaan signeerauksen kaupan päälle!

 

Koska itse tilaisuudessa ei välttämättä kirjoja mene tonnitolkulla, muista jälkimarkkinoida tilaisuutta!

 

On ehdottoman tärkeää muistaa hommata kuvaaja paikalle. Et tarvitse ammattikuvaajaa, mutta jonkun on hyvä huolehtia siitä, että tilaisuudesta jää kuvia edelleen jaettavaksi.

Käy tykkäämässä AK Kustannuksen Facebook-sivuista: sieltä löydät paljon lisää kuvia tilaisuudesta!

 

Ja nyt vain kirjastoiltaa järjestelemään – kippis tuleville kirjastokekkereillesi!

 

Kirjailijat ja kustantaja kippistivät uusille kirjoille

Kirjanjulkkarit kohta alkamassa – kippis!

Kuvassa runokokoelman kirjoittaja Anne Laukkanen, Sata vuotta satumaata muistelmateoksen päätähti Hans Niittyvuopio ja AK Kustannuksen yrittäjä, tietokirjailija Anne Lukkarila

Jos haluat tietää, kuinka runokokoelma Ainokaiselle, armaalleni syntyi, lue se tästä.

Tästä artikkelista voit lukea, kuinka syntyi  kirja Sata vuotta satumaata – poromiehen palkisilla

 

Kirjoituskurssi hyödyksesi – maksuton jatkuva tilaus sähköpostiisi

Haluatko kirjoittaa paremmin? Tule mukaan kasvavaan joukkoon! Lue lisää ja klikkaa itsesti mukaan:

Kirjoita paremmin -maksuton jatkuva sähköpostikurssi

  • tietoa uusimmista bloggauksista
  • vinkkejä ja harjoitteita vähintään kerran kuussa luovan kirjoittamisen ja julkaisemisen tueksi
  • uutisia Luovan Kirjoittamisen ja Luovan Kustantamisen uusista tuulista
  • ennakkotietoa tulevista AK Kustannuksen palveluista, e-kirjoista ja muusta tuotannosta
  • reiluja tarjouksia VAIN kuukausikirjeen tilaajille! Kurkkaa tämänhetkinen valikoima Kaupasta.

Kuukausikirjeen tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään, ja voit kirjautua  helposti pois sähköpostilistalta milloin vain.

Anne Lukkarila

kirjoittajaohjaaja, tietokirjailija, indiejulkaisija

3 kommenttia

  1. Marja-Riitta Vainikkala 13.11.2017 klo 8:44 pm

    Hyvät vinkit julkkareihin. Toimivat kaikissa tilanteissa, olipa kyse omakustanteesta tai muusta kustanteesta. Juuri näitä asioita kirjan julkistamisessa kannattaa miettiä.

    Tällainen suunnitelma tarkoittaa lukijalähtöisyyttä, ja se on tärkeintä kirjoittajalle, joka haluaa saattaa tekstin lukijoille.

    • Anne Lukkarila 14.11.2017 klo 6:41 pm

      Kiitos kommentista! Sekin voisi olla hyödyllistä, että paikkakunnalta useampikin omakustannekirjailija yhdistäisi voimat ja pitäisi omakustanneteemaisen kirjaesittelyillan kirjastolla – teema voisi kiinnostaa montaa pöytälaatikkokirjailijaakin. Samalla kirjasto varmasti kiinnostaisi hankkimaan esiteltävät kirjat valikoimiinsa, ellei niitä aiemmin ole saanut mistään tilattua.

  2. Irene Piippola 19.11.2017 klo 7:50 am

    https://www.facebook.com/events/1149605318507970/

    Lastenkirjakimara Roissa pääkirjastossa ke 13.12.2017 klo 18-20

Kirjoita kommentti