Tarina taipuu tuotteiksi

Bloggauksessani Kirjojen kaupallistamisen Harmaat Sävyt käsittelin maailmanluokan ilmiöksi nousseen Fifty Shades of Gray- kirjatrilogian tuotteistamisen muotoja. Ilmiö on sen verran vahvassa nousussa, etten malta jättää kotimaista näkökulmaa käyttämättä: näin tarina taipui tuotteiksi kun kuvitettu lastenkirja kasvoi bisneskonseptiksi Suomessa.

 

Pikkuli-lastenkirjan synty

Metsämarja Aittokoski on kolmen pojan äiti ja lastenelokuvien ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Suomalainen lastenkirja Lennä Pikkuli, lennä syntyi Metsämarjan seuratessa omien lastensa oppimista ja suhdetta uusiin haasteisiin.

Siinä missä toinen yritti aina uudestaan ja uudestaan, toinen saattoi heittää haasteet sikseen ja antaa periksi heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen.

 

 

Lennä Pikkuli, lennä! -kirjaa voi lukea niin kannustimena uuden oppimiseen kuin matkana oman erityisyyden löytämiseen. Kirjan kantavia teemoja ovat ovat rohkeus, arkuus, pienuus ja pelko.

Sankarina seikkailee pieni positiivinen lintu, Pikkuli. Kuvitettu lastenkirja julkaistiin Aurinko Kustannuksen kustantamana vuonna 2011.

Nyt kun katsot Pikkuli -kaupan valikoimaa, huomaat miten tarina on tullut kokonainen tuotteisto! Valikoimassa on pehmoleluja, kuvakirjoja, ladattavia tuotteita, lastenvaatteita, tunneoppimista tukevat Pikkulin Tunnekortit.

 

 

 

Kirjasta sähköisiksi tuotteiksi ja tarinoiksi

Metsämarjalle Pikkulin siirtäminen TV-tuotantoon oli luontainen askel oman osamisen kautta. Lasten tuotantoihin erikoistuminen on hyvää bisnestä, sillä lapsille suunnatuilla tuotannoilla on hyvin pitkä elinkaari. Niille kasvaa aina uusi kohdeyleisö entisten tilalle.

Nyt niin kotimaassa kuin ulkomailla pieniä katsojia ja heidän vanhempiaan ilahduttanut sarja on myyty yli 25 kanavalle ympäri maailman.
Puhelimeen ja tablettiin on ladattavissa vinkeitä Pikkuli mobiiliaplikaatioita, ja löydät lintusen myös YouTubesta.

 

 

Pikkuli – kun kirja kasvoi konseptiksi

Kaikki tämä alkoi yhdestä lastenkirjasta.

Miten sinä tuotteistaisit kirjoittamasi maailmat?

Sitä voi olla hyvä pohtia, etenkin jos kirjoitat fantasiamaailmaan sijoittuvaa sarjaa lapsille tai nuorille JA toivot saavasi luomistyöstäsi maksimaalisen elannon.
Pikkuli valloittaa maailmaa TV-sarjallaan Metsämarjan omistaman tuotantoyhtiön Sun In Eye Production Oy Ltd:n siipien suojissa. Japani on jo valloitettu

 

Kirjoitettu maailma on aineetonta pääomaa – suojaa omaisuutesi

Jos kirjasi maailma ja sen hahmot alkavat kiinnostaa laajempaa yleisöä ja muita toimijoita, on pidettävä kiirettä suojaamisen kanssa. IP (Immaterial Property) tarkoittaa selkokielellä aineetonta pääomaa.

Sen suojaamiseen (IPR – immaterial Property Rights) väärinkäytöksiltä, kopioinnilta ja epäreilulta kilpailulta on olemassa maailmanlaajuiset käytänteet.
Suojaamiseen on usempia mahdollisuuksia; valittavat tavat riippuvat siitä, mitä suojataan, millä markkinoilla ja miten vahva suojauksen taso tarvitaan.

Suojattava omaisuus voi olla

  • kirjoitettu fantasiamaailma,
  • yksittäinen hahmo,
  • yrityksen palvelumalli,
  • tuotemerkki,
  • verkosto,
  • konsepti,
  • innovaatio tai vaikka
  • pilotoitava toimintamalli.

 

Kirjoittajan apuna Suomessa toimii Sanasto

Jos olet julkaissut vaikkapa omakustanteen, olethan muistanut liittyä kirjoittajien tekijänoikeusjärjestö Sanastoon?

Pikkulintu on kunnon konseptin tapaan suojattu: Pikkulin IP omistus on holding-yhtiö Aittokoski Experience Ltd.

Hyvää matkaa, Pikkuli!

 

Suojaa tekstisi julkaisemalla

Tiesitkö muuten, että yksi tekstien suojauksen tapa on julkaiseminen? Voit suojata tekstejäsi  (runoja, novelleja, jatkokertomuksia…) julkaisemalla ne vaikkapa omassa blogissa!

Jos bloggaaminen kiinnostaa, nappaa tämä edullinen e-opas avuksesi ja ota bloggaaminen julkaisukanavana haltuun!

 

 

Haluatko oppia lisää kirjoittamisesta?

Aloita Kirjoittajan AarreAitasta tai lue lisää aiheisiin liittyviä artikkeleita!

Kirjoituskurssit – kirjoittajan AarreAitta

 

Luovin terveisin

Anne

kirjoittajaohjaaja, kirjailija, indiejulkaisija

akkustannus.com ja kirjoitaparemmin.fi

 

 

Kirjoita kommentti