Runojen julkaiseminen – ”Kurssilla tekemäni runo päätyi taidenäyttelyyn”

Ilahduin tässä eräänä päivänä sähköpostiviestistä, jonka sain Lauralta. Viestin otsikossa luki ”Kurssilla tekemäni runo päättyi taidenäyttelyyn”.  Syyskuiselta runokurssilta minulle jäi mieleen montakin kurssilaisten upeaa runoa ja aforismiharjoitus inspiroi kurssilaisia vaikuttaviin ajatelmiin. Yksi niistä oli Lauran ajatuksiaherättävä aforismi, joka sai sittemmin julkisen elämän taidenäyttelyssä. Oletko sinä miettinyt, miten eri tavoin runojen julkaiseminen voisi onnistua? Jos osaat taiteilla tai valokuvata, tekstin yhdistäminen omiin kuviisi on yksi mahdollisuus. Tai ehkä tunnet jonkun, jonka kanssa voisitte yhdessä luoda jotain uutta kuvien ja sanojen avulla?

 

 

Moikka,

Osallistuin syyskuussa runokurssillesi Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston kautta ja siellä tuli kirjoitettua muutama mainio runo.
Pyysit lähettämään kuvan, jos joku niistä päätyisi näyttelyyni.
Itse asiassa koko näyttelyn nimeksi tuli kurssilla keksimäni aforismi Tähdet eivät putoa tänne.
T: Laura

 

Runojen julkaiseminen näyttelyssä ja lavalla

Laura Aro profioituu ensisijaisesti kuvataitelijaksi, hän on myös kirjoittanut lapsesta asti. Mielikuvituksellisuus ja muotokuvat ovat lähellä sydäntä. Taiteentekemisen tapaa on kuitenkin hyvä välillä vaihtaa. Laura onkin tuonut taidettaan esille rohkeasti eri paikoissa ja muodoissa.
Runot ovat saaneet uutta elämään paitsi osana kuvataidenäyttelyä, myös lausutussa muodossa.
Näyttelyn sivuille kuvaa klikkaamalla

 

Laura rohkaisee muitakin kirjoittajia ja taiteiijoita rikkomaan rajoja:
Siitä vaan, kannattaa kokeilla uusia asioita – voi löytää kaikenlaista hauskaa kun vain uskaltaa!

 

 

Julkaise runosi näyttelyssä, verkossa tai lavalla

Runojen julkaisu kokoelmana voi olla haastavaa ja aikaaviepää. Jos palo omien runojen julkaisuun on kuitenkin suuri, tässä muutama vinkki vaihtoehtoiseen julkaisuun:

  1. jos tunnet kuvataiteilijan tai kuvataidetta harrastavan, ehdota yhteistyötä! Ehkä hän ottaisi mielellään runoja osaksi näyttelyään tai voitte tarjota yhdessä näyttelyä vaikkapa paikkakunnan kirjastoon
  2. oletko törmännyt valokuvaajaan, jonka otokset erityisesti puhuttelevat? Valokuvan ja runon yhdistelmä toimii myös hienosti
  3. tee Insta-runoutta: voit julkaista omia runojasi somessa, Instagramissa löydät paljon runoutta tunnuksella #instaruno
  4. runoryhmiä löydät myös Facebookista
  5. avaa oma Runoblogi ja julkaise runojasi säännöllisesti
  6. kirjoita lavaruno ja tarjoudu esiintyjäksi paikkakuntasi kulttuuritapahtumiin
  7. osallistu runokilpailuihin, täältä löydät kootusti kaikki kirjoituskilpailut

 

Maksuton kurssi ja monipuoliset kirjoituskurssit AarreAitassa – myös runokursseja!

Haluatko parantaa taitojasi kirjoittajana – tai runoilijana? Voit aloittaa heti ja vieläpä ilmaiseksi!

Kirjoituskurssit – kirjoittajan AarreAitta

Innoituksena runokurssi – lue lisää artikkeleita:

Kirjoita kommentti