KÄSSÄRIKURSSI – KIRJOITETAAN OMA KIRJA
Onko sinulla haave omasta kirjasta, mutta et tiedä mistä päästä kirjoittamisen aloittaisit? Tai onko sinulla kesken käsikirjoitus, joka junnaa paikallaan? Kaipaatko ryhtiä kirjoittamiseen? Tule mukaan tehokkaalle kässärikurssille!

”Nämä harjoitukset tulevat juuri oikeaan aikaan, painiskelen tekstini kanssa ja koetan saada sitä ojennukseen. Teeman kirkastaminen itselle ohjaa kirjoittamista ja vähentää turhaa rönsyilyä. Tuntuu mukavalta miettiä näitä, ja harjoitukset tosiaan tuovat kirjani tekstiä lähemmäs itseäni.
Näin osiin pilkottuna työskentely sopii minulle ja tunnen edistyväni jokaisella kerralla. Kiitos!” – Heidi
Kantapään kautta kirjailijaksi
Kirjoitin ensimmäiset kirjani seitsemän vuotta sitten. Kävin kirjoituskursseilla ja koetin hahmottaa, miten oma kirja syntyy tavoitteellisesti ja niin että kirjoittaminen edistyy.
Minua askarrutti, miten saan kirjan kirjoitettua niin, etten käytä aikaa turhuuksiin vaan voin keskittyä luomiseen ja kirjoittamiseen?
Onko kirjan kirjoittamiseen olemassa joku malli tai työkalu, josta voisi innostua ja hyötyä?

Syntyi 7 askeleen malli kohti omaa kirjaa, jota noudatan itse edelleen!
Olen kirjoittanut ja julkaissut 5 vuoden aikana yhteensä yli 20 nimikettä:
myös kaunokirjallisuutta kaupallisille kustantajille.
Olen paketoinut omakohtaisen kokemuksen toimivaksi konseptiksi, joka on nyt jokaisen omasta kirjasta haaveilevan saatavilla edullisena, tehokkaana ja luovuutta aktivoivana verkkokurssina!
”Minä kirjoitan omaelämäkertaa ja olen saanut tästä hyödyllisiä vinkkejä.” -Vuokko
”Hyviä käytännön vinkkejä - tosi hyvin pystyy jäsentämään asioita näiden ohjeiden mukaan. Selkeitä toimintaohjeita tuli läpi kurssin.” – Helena
Aloita heti ja opiskele ohjattuna, mutta omaan tahtiin

Saat 7 viikon aikana:
Jokainen jakso tuo käyttöösi selkeät ja innostavat ohjeistukset sekä inspiroivat harjoitukset, joiden avulla se syntyy: oma kirja!
Saat käyttöösi testatut ja tehokkaat tärpit ja työkalut käyttöösi sopivalla tahdilla, jotta sinulla on aikaa myös tuottaa tekstiä käsikirjoitukseesi.
”Tämä on hyvä ja riittävän yksinkertainen lähestymistapa eli toimiva. Itsellä oli muutama alku/kyhäelmä pöytälaatikossa, nyt sain hyvän syyn kaivella niitä esille.
Nyt kokeilen tällaista jo paljon ammattimaisempaa lähestymistapaa. Yksinkertaiset asiat ovat aina niitä toimivimpia.” - Arto
”Kiitos, antoisesta tietopaketista. Opettaja erittäin taitava saamaan aloittelijan innostumaan entistä enemmän kirjoittamisesta. Hyvä, että kurssia voi kerrata, kun tyhjä paperi tökkii, eikä mitään saa aikaseksi. Erittäin hyvä kurssi” – Ann-Maria
Oletko valmis aloittamaan oman kirjaprojektin ja viemään sen maaliin saakka?
Mitä opin kurssilla? MITKÄ OVAT NE 7 ASKELTA?
Tällä kurssilla kirjoitetaan omaa kirjaa: saat työkalut käsikirjoituksen työstämiseen kirjaksi asti näiden 7 askeleen avulla.
VIIKKO 1: Idea, aihe, teema, näkökulmaratkaisut ja kirjan nimi
VIIKKO 2: Synopsis, rakenne ja luvutus
VIIKKO 3: Juoni, draaman kaari ja käännekohdat
VIIKKO 4: Uskottavan ja koukuttavan kuvaamisen tekniikat
VIIKKO 5: Henkilökuvauksen työkalustoa: moniulotteisuus ja motivaatiotekijät, päämäärät
VIIKKO 6: Editointi, käsikirjoituksen malli ja muoto
VIIKKO 7: Oman kirjan julkaisukanavat: omakustanne ja kaupalliset kustantamot
Kurssilla olen vain viestin päässä! Jokaisen jakson lopussa sinulla on aina myös suora viestittely-yhteys minuun, jos sinulla herää jotain tarkentavia kysyttävää kurssin sisällöstä tai tehtävänannoista.
”Tämän kurssin avulla laitan jo aikaisemmin kirjoittamiani lukuja järjestykseen, jotta saan jonkinlaisen juonen kokoon. Tämä on auttanut kokonaisuuden hallinnassa ja sen vuoksi olenkin tähän saakka omasta mielestäni edennyt vauhdikkaasti. Hyviä vinkkejä ovat olleet. Sekin on hyvä, kun on vaihtoehto omalle kirjan sisällön käsittelytavalle. Oikein hyvä. Kiitos avustasi tähän saakka!” - Oili
”Kiitos kurssista! Sain apuja, miten edetä kässärijumissa.” - Minna
”Heippa! Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tavattoman kiitollinen kurssin annista, ja kiitos itselle, että lähdin matkalle mukaan. Kiitokset inspiroivalle Annelle!" - Tuula
(julkaisi Kässärikurssilla työstämänsä true crime -omakustanteen Piru meni Jussiin keväällä 2022)
"Erinomaisen selkeä kurssi sisällöltään. Kun kerran ollaan kurssilla, jossa tarkoitus on kirjoittaa kirja, niin kirjoitetaan kirja!” - Raimo
Oletko valmis aloittamaan oman kirjaprojektin ja viemään sen maaliin saakka?

